Poikkesin täh ny juuri viime viikolla morijestaa yhtä tuttua kaveria. Ollaan tunnettu jo piänestä pitäen, ihan sylivauvasta, joten tunnetaan toistemme tavat ja muutenkin hyvin tultu juttuun.
Alakuun tiätysti vaihloimme kuulumiset ja säät ehelittiin kirota moneen kertaan. Sitten kaveri kysy, että ehelikkös kahaveet juamaan? Ittellä ei ollu niin tulenpalavaa kiirusta, joten vastasin myäntävästi. No hyvä, sano kaveri; mulla o sulle kerrottavaa.
Mentiin köökin pualelle ja kaveri laitto kahaveet tulille. Yht’äkkiä sano, että et muuten usko, kuinka onnellinen olin tos toissa päivänä. Mistää mää olisin siihen osannu mitee vastata. Mielestäni, vaikka kaveri onkin, hän on ollu aika ajoin ainakin vähä ”onnellinen”. Sitä nyt tiätenkään äänee sanonu. Uteliaisuuteni tiätysti heräs ja kehuin, että kerroh ny sitte iha juurta jaksain, mikä sun’ny niin onnelliseksi sai.
Kaveri istahti ja alako kertoon. Toh ny toissa päivän ehtoolla oli ittellä vähä kiirusta. Piti mennä kokoukseen ja olin olevinani jo muutonki myähäs. Eikös emäntä siinä kiireen keskellä kauniisti pyytäny, että nostakkos se makaroonilaatikon uunista. Nii lupasin tehelä. Mutta lupaukseksi jäi. Em’ mää sitä muistanu lähälön kiirees. Kokoukses kattoin puhelinta ja sinne oli tullu selekee viästi: Kiitos, kun otit sen laatikon uunista. Voi mahaloton sitä tuskanhien määrää, mikä ottalleni puski. Olim’meinaan satavarma, että aika tummaksi oli makaroonilaatikko uunis heittäytyny.
Kokous loppu kerranki ajallaan. Olin olevinani kaukaa viisas ennustaja, ja aattelin, että empäs meekkää suaraan kotio. Siä voi olla kiree tunnelma. Niinpä poikkesin paluumatkalla sanalla melekein naapuriin. Mutta ei siäkää kauaa parantunu venkoilla, ku meinaa rupesivat suunnittelee maate menoo. Nuaria ku viä ovat. Ne nuaret ku tuppaa menee meinaa aikasee maate joten kotio oli munki lähärettävä.
No, varovasti hiippailin sisälle. Ei kauheeta palaneen käryä ollu ilimas. Ilimeisesti oli hyvin tuuletettu. Emäntä vahtas uutisia, ku arasti kyselin, että kuinka noi muuten menee? Vastaus tuli aika lempeesti, että iha hyvin. Ja se laatikko o sitte huamiseksi, ettet rupee sitä ny homeltaa. Ja poijjalle pitää jäärä kans. Ei ollukkaa loora palanu! Oli se vaan aika kumaus, mikä tuli, ku kivi putos syrämmeltäni. Ja voin sanoo, että onnellinen olin.
Olin antanu kaverin kertoa tarinaansa ihan kaikessa rauhassa. Nyt oli pakko kysyä, että ookkoh ny ihan tosissas joh ny yks palamaton makaroonilaatikko sun ny niin kauheen onnelliseksi sai?
-No kyllä, kuulu vastaus. Ja tiäläks miksi?
-No en tiä enkä ymmärrä.
- Arvasin ton. Mutta minäpä kerron. Ku se loora ei palanukkaa, säily sopu. Emäntä oli itte meinaa sen ottanu pois. Huamiseksi oli ruaka valamiina nii mun ei tarvinnu sitä itte tehelä ja poika sai heti syämistä ku tuli koulusta. Että joh ny yhylellä palamattomalla makaroonilaatikolla saalaan aikaan kolome hyvää, nii pakkohan siitä o onnellinen olla. Että kyllä, yks palamaton makaroonilooraki voi olla ilon aihe.
- Niinpä niin ja joopa joo vastasin vähä hoomoilasena. Mutta kaalah ny sitä kahaveeta, että pääsen töihinki.
Ku ajelin kaverilta kotio päin, niin funtsailin asiaa. Aikani miätittyäni, kaverihan oli täysin oikees. Kerrankin. Miksei me aina ymmärretä, että vois sitä olla onnellinen pienistäkin jutuista. Niitä meilän kaikkie pitäs vaa osata arvostaa. Olokoon siinä meille kaikille ens vualen kotitehtävä.
Mutta mitäs kuuluu kyläseuralle? Mielestäni hyvää, vaikka kuluneeseen vuoteen on mahtunut monenlaista tunnetta. Vuottahan aloiteltiin kyläseuran 30-vuotisjuhlilla. Toukokuulla ”pulottiinkiin” alas ja lujaa, kun koulunmäellä vietettiin näillä näkymin viimeistä kevätjuhlaa. Koulun lakkautus on aina kyläseudulle kova isku, mutta ei anneta sen lannistaa itseämme ja seutuamme. Luotetaan itseemme, luotetaan toisiimme, luotetaan yhteiseen tekemiseen. Niillä eväillä saamme kyläseudustamme vieläkin paremman paikan olla ja asustaa. Mielekästä tekemistä kyläseura yrittää keksiä parhaansa mukaan. Ja kaikki ovat tervetulleita mukaan toimintaa. Jokainen kykyjensä ja taitojensa mukaan.
Näillä aatoksilla haluan toivottaa alueen asukkaille rauhaisaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2016 omasta ja kyläseuran johtokunnan puolesta. Samalla haluan kiittää kaikkia sydämellisesti kyläseuran toimintaan osallistuneita ja yhteistyökumppaneita. Ensi vuonnakin teitä kaikkia taas tarvitaan.
Luakkala Jarkko, Riitialan kyläh 22.12.2015
