Keskikesän juhulaa [ja muutama aattokuva]

Tulin tos yks päivä miättineeksi, että mitenkähän ihimeset mahto pärjätä ennen vanhaan? Meinaan vaa, ku ei ollu silloi kännyköitä, ei tiatokoneita, somesta ny puhumattakaan. Tiato kuluki vähä niinku suusta suuhun ja ne harvat, joilla oli teleffoonit, informeerasivat sillä kautta toisiaan. Eli niinku suameksi sanottuna tiarottivat toisiaan, että mitä o tapahtunu ja mitä tulee maharollisesti tapahtumaan. Voilaan kai esimerkin vuaksi tuala ilimi vaikka niinku noi talakoot. Ne meinaan o tällä seurulla ollu niinku aina lähellä meilän kaikkein syläntä. Enne’vanhaa laitettii vaa sanaa kiärtämään, että ny o tulevan viikon lauantaina Mäkisellä kattotalakoot. Ja sahtia o. No, sen’ny tiäsi jo etukäteen, että tulijoita oli. Jokaselle ei omaa lapetta riittäny, ei eles vasaraa, mutta hyväs henges neki jaettii. Niinku Kivivuari jo aikonaa sano, että jos o sahtia, , o tulijoitaki. Ennen vanhasista talakoista tuli kaverin juttu miäleen. Oli toh ny aika likellä ollu talakoot. En muista, oliko ollu klapu- vai kattotalakoot mutta talakoot ny kumminki. Tyät oli tullu teheryksi ja saunaski käytyä. Ja mikäs saunan päälle parempaa ku syäminen ja sahti. Syäminen oli jääny jossain vaiheessa tappiolle mutta jano oli sentään ollu kohorillaan. Joillaki oli kovempi jano ku toisilla nii oli sahtiaki menny sitte enämpi. Toiset oli päässy kotio komeesti, mutta yks oli kaatunu pyärineen kuusiaitaan. Parille talakoolaiselle oli tullu ehtoon tummetes kränää ja oli siinä tummunu muutaki ku ehtoo. Oli meinaa toisen silimäkulumaki ottanu väriä päällensä. Meikkivoiteena ei vaan ollu Lumene vaan suamalaisen miähen nyrkki. Noh, tuli aikanaan aamun kajo ja janoki vaivas kuusipuskan miästä. Mitäpä siinä, ei muuta ku pyärä alle ja takasin pelipaikalle, jos olis saanu kipuun lääkettä. Matka ei ollu pitkä eikä mäkiäkään ollu tuskaksi asti. Pian tarttu iso kämmen ovev’ripaa ja ei ku uksi auki. Sisällä oliki melekonen näky. Isäntä ja talakoolainen, jolla silimät mustana. Isomman kokonen miäs meni saman pöylän ääreen naama kalaposena ja katteli kaveria ja katteli rystysiään. Rystyset oli pahan näköset mutta pahan näkönen oli kaverin naamakin. Iso miäs oli ollu entistäki kalapeempi. Talon isäntä huamas tämän ja aatteli; lisätään kaverin tuskaa viä vähä ja tokas: - Kattoh poika kättes töitä. No eipä siinä miäs muuta voinu. Ja tilanne ei todellakaan näyttäny hyvältä; rystyset verillä ja kaverin naama pahan näkönen. Isäntä ei kumminkaa ollu pahan kurinen vaa kerto sitte, mikä oli totuus mustille silimille. Ei ollu ison miähen tekosia. Kuusiaita oli tehny osansa rystysille ja eräs muu talakoolainen oli aikaan saanu ne mustat silimät. Isomman helepotuksen oli antany isännän sanat ku se kylymä sahtitooppi. Elämä alako taas hymyileen ja ku talakoosaunan ilima oli haihrutettu, nii elämä tosiaan jatkui. Elon jatkumiseen uskon myös tällä kyläseudulla. Uskon myös siihen talkoohenkeen. Ilaman sahtiakin. Uskon siihen yhteisen hiilen puhaltamiseen. Uskon lähimmäisestä välittämiseen. Niissä on voimavaramme ja niitä meiltä löytyy. Ollaan ylpeitä siitä, mitä teemme. Voidaan sanoa edelleenkin reilusti: kattokaa kättemme töitä. Tarinoita tällä kylällä riittäisi mutta kerätään niitä ajan saatossa lisää. Tänään noin klo 22 syttyy Heittolan rannassa juhannuskokko. Antakoon se meille kaikille juhannustunnelmaan lämpöä ja toivottakoon se meille kaikille hyvää ja turvallista juhannusta! Ikaalisten kaupunkis, Riitialan kyläh yhyleksästoista kuuletta kakstuhatta viistoista Luakkalan Jarkko Juhani